Olin kadottanut yhteyden tunteisiini

Muistojeni valossa: Niin paljon tukea ja rohkaisua kaipaavana, niin paljon ystävällisyyttä ja huomiota odottavana.

Missä elämäni vaiheessa olin menettänyt kyvyn puolustaa itseäni arvokkaasti? Milloin olin kadottanut hyvän itsetuntoni ja sen myötä rehellisyyden. Tuntuu, että siitä on kauan. Kamala epäilys hiipi usein mieleni pinnalle, olinko syntynyt sellaisena? Järkytyin, koko sisikuntani ja sieluni alkoivat huutaa: Nyt riittää! Auttakaa minua. En jaksa yksin enää. Jotain on tapahduttava.

Matkan varrelta eräs hyvin herättävä kokemus:

Olin matkustanut Intiaan tutustuakseni erääseen henkiseen yhteisöön, ja elämäntapaan siellä. Nainen, joka oli useiden viikkojen ajan huonekaverini oli suorasanainen ja avoin hollantilainen. Muistan usein, vuosien jälkeen hänen sanansa minulle: ’’Pirkko, miksi et sano mitään suoraan. Kiertelet ja kaartelet, ei sinusta saa selvää mitä haluat tai mikä on mielipiteesi. On todella kiusallista, kun täytyy arvailla.’’

Miten olisin voinut sanoa mitään suoraan, avoimesti ja rehellisesti. Olin siinä vaiheessa kadottanut yhteyden tunteisiini, kun oli pelännyt ilmaista niitä. Olin alkanut arvailla mitä toiset halusivat minun tuntevan. Olin loukussa, pelkäsin loukata ja tulla loukatuksi.

Kuvittelin tuossa henkisyyden ashramissa tulevani hyväksytyksi, ja arvostetuksi, jopa rakastetuksi, kun olisin henkinen, edes näyttämällä olevani. Ahmin henkistä kirjallisuutta saadakseni tietoa ja muuttuakseni sellaiseksi, jollaisena kuvittelin saavani sitä mitä niin kipeästi kaipasin, rakkautta, hyväksyntää ja arvostusta. Luulin sen saavani muuttumalla sellaiseksi mitä muut halusivat minun olevan, tai kuvittelin heidän haluavan. Olin kiltti tyttö ja sairaalloisen tarvitseva, tiedostamatta kuitenkaan omaa tilaani. Ja minusta tulikin vihainen ja vihaisempi.

Mietin olemmeko me suomalaiset kilttien kansakunta? Kokemani mukaan me ainakin valitamme ja purnaamme. Olisiko kiltteydellä ja tottelevaisuudella jotakin tekemistä sen kanssa? Pelkäämmekö olla avoimia ja suorapuheisia. Pelkäämmekö, että loukkaamme ja tulemme loukatuksi?

Olen alkanut käsittää itseäni aikuisen kiltin tytön syndrooman kautta. Käsittämisestä seuraa itsensä hyväksyminen, hyväksymisestä toipuminen.

’’Kiltteys on yksi tapa yrittää selviytyä’’ s.60 ’’Kiltteydestä kipeät’’ – Anna-Liisa Valtavaara.

t. Pirkko