fbpx

Yvonne Dolan

Yhtysvaltalainen Yvonne Dolan, MA, on toiminut psykoterapeuttina 30 vuotta. Uransa alkuvaiheessa hän työskenteli kodittomien nuorten turvakodissa New Orleansissa. Nuoret olivat kaikki kokeneet pahoinpitelyä, laiminlyöntiä tai seksuaalista hyväksikäyttöä. Ratkaisukeskeiseen terapiaan Dolan tutustui 1980-luvun alussa. Dolanista kehittyi kansanvälinen ratkaisukeskeisen terapian kouluttaja. Hänen koulutuskiertueensa on maailmanlaajuinen.

Dolanin mukaan selviytymisessä on kolme tasoa: Uhri, Selviytyjä ja Autenttinen Itse.

UHRI – SELVIYTYJÄ – AUTENTTINEN ITSE

Uhrivaiheen läpikäyminen on välttämätöntä toipumisen alussa. Kun ensi kertaa kohtaat tapahtuneen pahan asian todellisuuden, alat tunnustaa ne tunteet (yleensä suru ja viha), jotka liityvät tähän. Se, että sallit itsesi tuntea näitä tunteita ja ilmaista niitä, on elintärkeä osa paranemisprosessia ja arvokasta Uhrivaiheessa. Kun tajuat joutuneesi uhriksi, auttaa se sinua tajumaan, ettei se mitä tapahtui ollut sinun syysi. Sen tajuaminen, että olet ollut olosuhteiden tai muiden ihmisten uhri palvelee tärkeää tehtävää: se sallii sinun päästää irti itsesyytöksistä ja häpeästä. Toinen puoli uhrina olemisen tajuamisessa on löytää rohkeus kertoa jollekulle toiselle mitä sinulle on tapahtunut. Tarinasi kertominen myötätuntoiselle kuulijalle rikkoo eristäytymisen, joka aiheuttaa pelkoa ja häpeää. Et ole enää yksin pahan asian kanssa, joka tapahtui tai tehtiin sinulle. Uhrivaiheen haitat nousevat esiin jos henkilö jatkaa samaistumista Uhrin Identiteettiin sen jälkeen kun se ei enää ole hyödyllistä.

Kun olet tunnistanut ja ilmaissut tunteet, jotka seurasivat uhriksi joutumisesta, rikkonut eristäytymisen kertomalla välitävälle ihmiselle mitä sinulle tapahtui ja olet tajunnut, ettei sinua voi syyttää pahoinpitelystä tai muusta pahoista asioista, Uhrin nimilappu on tehnyt tehtävänsä.

Heti kun tajuat, ettei sinua voi syyttää tapahtuneista pahoista asioista, on aika myöntää olevasi Selviytyjä. Selviytymisensä tajuaminen johtaa pohtimaan, ”Miten onnistuin siinä? Miten kykenin selviämään tästä?” Merkittävä Selviytymisvaiheen tunnusmerkki on palautunut kyky toimia tuottavasti jokapäiväisessä elämässä. Kun havaitset päässeesi traumaattisen tapahtuman yli ja tunnustat ja arvostat voimavaroja ja ressursseja, jotka tekivät selviytymisesi ja lopulta hyvinvointisi mahdolliseksi, Selviytyjä Identiteetti on tehnyt tehtävänsä.

Kolmas vaihe on vaihe, jossa sinusta tulee autenttinen itsesi ja alat kukoistaa. Et elä vain suhteessa niihin pahoihin asioihin joista selvisit, vaan suhteessa nykyhetken kokemuksiin ja tulevaisuuden toiveisiin. Alat elää sen kokonaisuuden mukaisesti, mikä todella sisimmässäsi olet. Sinusta tulee todellisin itsesi täydellisesti ja nautit siitä. Autenttinen Itse identiteettisi sallii sinulle enemmän vapautta kuin kumpikaan aiemmista rooleistasi. Itsensä ajatteleminen tällä tavalla tekee sinulle mahdolliseksi kokea vahvemmin nykytilanne ja kokea tulevaisuus elävämpänä ja tyydyttävämpänä kuin menneisyytesi oli. Kykenet nauttimaan elämästä täysillä: nautit täysin rinnoin kokemuksista ja toteutat potentiaaleja, jotka sinulla oli syntyessäsi. Kykenet ilmaisemaan itseäsi palkitsevilla ja luovilla tavoilla, jotka tulevat mahdollisiksi jokapäiväisessä elämässäsi.

Ratkaisukeskeinen pykoterapeutti Yvonne Dolan havaitsi, että ihmisellä on mahdollisuus selviytyä Uhrin vaiheesta Selviytyjäksi. Itsensä näkeminen Selviytyjänä ei kuitenkaan riitä. Ihmisen kehitys jää muuten kesken. Dolanin mukaan on vielä yksi taso eteenpäin. Dolan nimesi sen Autenttiseksi Itseksi. Iso-Britannian psykiatri ja ratkaisukeskeinen psykoterapeutti John Henden kutsuu sitä kehitystasoa Kukoistukseksi.

Kirjassaan ”Pieni askel” Yvonne Dolan sanoo: ”Kriisien tai vahvojen tunnekokemusten aikoina Autenttinen Itse on turvallisuuden ja pysyvyyden saareke. Se pysyy vakaana ja koskemattomana kuten majakka, joka vilkuttaa valoaan vakaasti yli raivoavien tuulien ja myrskyisten merien.”

Yvonne Dolanin kirjasta ”Pieni askel” henkilökohtainen viesti lukijalle

Elämässä voi tapahtua kamalia asioita ilman varoitusta. Niiden jälkeen emme voi muuta kuin jatkaa niin hyvin kuin pystymme. Opin tämän nuorella iällä. Ensimmäinen muistikuvani lapsuudesta on isäni hautajaisista. Silloin todistin omakohtaisesti sodan aiheuttaman emotionaalisen hävityksen. Äitini ja isovanhempani murtuivat kun nuori isäni sai surmansa Korean sodassa.

Varhaisesta iästä alkaen surin sitä, että isäni katosi maailmasta ennen kuin edes tunsin häntä. Huolimatta äitini rakkaudesta ja hänen halustaan suojata minua vaaroilta, sain kärsiä monta seksuaalisen ja emotionaalisen hyväksikäytön jaksoa lapsuudessani. Noina aikoina koetin lohduttaa itseäni kuvittelemalla, että jos isäni olisi ollut elossa, hän olisi suojannut minut noilta hyväksikäyttäjiltä.

Kun kasvoin aikuiseksi, ponnistelin päästäkseni sovintoon näiden ja muiden pahojen asioiden kanssa, joita minulle tapahtui. Koetin suunnata huomioni hyviin asioihin ympärilläni löytääkseni henkilökohtaisen voiman, joka tekisi elämästäni elämisen arvoisen.”

>