fbpx

Ethän sinä jätä minua koskaan?

Tässä blogissani käsittelen hyvin tärkeää aihetta.

Kyse on parisuhteen merkityksestä kiltille tytölle. Olen tarkoituksella korostanut kiltin tytön riippuvuutta parisuhteesta. Jokainen suhde on tietenkin yksilöllinen. Kerron asiakkaitten terapiassa kertomaa ja elämän varrella näkemääni ja kokemaani.

Kiltille tytölle parisuhde on elämänehto. Hän on pulassa ilman kumppania. Kun hän on löytänyt itselleen kumppanin, hän uppoutuu rakastamaan tätä itsensä unohtaen. Hän kaipaa toiselta samanlaista antaumusta. Kiltti tyttö tarvitsee vierelleen toisen ihmisen. Kuten ihmiset tarvitsevat happea hengissä pysymiseensä, kiltti tyttö tarvitsee rakkautta. PALJON. Ulkopuoleltaan. Hän ei usko itseensä, hän uskoo, että ratkaisu, onnellisuus, tyytyväisyys, hyvä elämä on toisten ihmisten käsissä. Muut tekevät hänet onnelliseksi….. tai onnettomaksi. Hän ei luota omiin kykyihinsä. Hän on lukenut itseapukirjoista, että hän on arvokas sellaisenaan, omana itsenään, mutta ne eivät ole saaneet häntä vakuuttuneeksi omasta arvostaan. Ihmiset sanovat arvostavia ja rakkaudellisia sanoja, mutta ne eivät läpäise hänen itsekritiikkiään. Sisimmässään hän torjuu toisten myönteiset arvioinnit itsestään. Hän ei usko toisten sanojen olevan totta.

Kiltti tyttö on huolissaan parisuhteen jatkuvuudesta:

– Rakastako minua? Oletko varma, että rakastat?

– Miksi sinä rakastat minua? Kerro!

(Ja partneri vakuuttaa, että hän varmasti rakastaa…..ja yrittää sinnitellä vastausta kysymykseen miksi hän rakastaa.)

– Teetkö sinä minut onnelliseksi?

– Vain sinä teet minut onnelliseksi!

– Kestääkö meidän suhteemme ikuisesti? Mä en kestä, jos suhteemme hajoaa!

– Ethän sinä jätä minua koskaan?

Kiltti tyttö epäilee:

– Voiko minua rakastaa?

– Olenko rakkauden arvoinen?

Hän on riippuvainen partneristaan ja tämän rakkaudesta. Hän kaipaa huomiota ja rakkaudenosoituksia. Hän pelkää menettävänsä partnerinsa.

Hän voi väsyttää kumppaninsa vakuutteluhakuisuudellaan. Hän ei tiedosta, että se voi tuntua ahdistavalta. Hän ei voi sille mitään, siksi että häntä ohjaa tunteet. Kiltti tyttö uskoo omia ajatuksiaan, pitää niitä totuuksina. Hän vertaa itseään muihin eikä usko, että hän on rakkauden arvoinen.

Miten kiltti tyttö saa elämänsä omiin käsiinsä?

Esittelen tässä neljä voimaannuttamisen pilaria.

Ensimmäinen voimaannuttamisen pilari on oman tilanteensa arvioiminen ja omien ajatustensa kyseenalaistaminen.

Suodata omat ajatukseesi seuraavilla kysymyksillä:

  • Onko se totta?
  • Onko se todella aivan, aivan totta?
  • Millaisia tunteita tunnet, kun uskot, että se on totta?
  • Pidätkö niistä tunteista joita tunnet?
  • Haluatko tuntea niitä tunteita, joita tunnet?
  • Voisitko löytää uuden ajatuksen, joka tukee sinua?

Toinen pilari on samankaltaisten naisten vertaistukiryhmä, jossa jokainen voi tuntea, että hän on arvokas juuri sellaisena kuin hän on. Hänellä on oikeus olla rakastettu ilman minkäänlaisia ehtoja. Niin on kaikkien kohdalla. Samankaltaiset naiset pystyvät samastumaan toistensa tunteisiin, vaikka tilanteet ovat erilaisia. Ketään ei neuvota, jollei sitä halua.

Kolmas pilari on ratkaisukeskeinen mentori. Ratkaisukeskeinen psykoterapia painottaa ratkaisua enemmän kuin syitä. Ei ole paljon hyötyä, jos jatkuvasti pohditaan onko jokin äidin tai isän syy, tai peräti isovanhempien syy, kun meillä on tällainen uskomus ja toimintatapa. Kiltin tytön syndrooma on ylisukupolvien välittyvä toimintamalli, joka on itsekunkin ratkaistavissa haluaako vastata muutoskutsuun nyt tai ei.

Jotta kiltin tytön elämässä kaikki pyörät pyörivät harmoonisesti – eteenpäin – siihen tarvitaan vielä yksi tärkeä pilari. Sisältäpäin vapahtavassa muutoksessa ylikiltti tyttö vapautuu itseään kunnioittavaksi ja itseään arvostavaksi naiseksi. Tämä viimeinen pilari on niin jykevä, että tunnen kutsua välittää sen voiman erillisessä nettikurssissa.

Minulta on kysytty seuraava kysymys: Mitä sitten tapahtuu, jos kiltti vaimo lakkaa olemasta kiltti. Ehkä kiltteys palvelee puolison joitain tarpeita. Kestääkö puoliso muutosta ja toivottavasti liitto paranee?

Toinenkin samakaltainen kysymys tuli minulle, mutta tässä on kysymys miehestä, myös miehellä voi olla kiltin pojan syndrooma. Miten voi auttaa sellaista miestä? Vaimonsa käyttää häntä häikäilemättömästi hyväksi käyttäen henkistä ja myös fyysistä väkivaltaa. Mies uskoo, että olemalla vaimolle mahdollisimman kiltti ja täyttämällä kaikki vaatimuksensa ja toiveensa, minkä vuoksi mies joutuu paiskimaan töitä voimiensa äärirajoilla, hän saa arvostusta. Mutta joutuu joka kerta pettymään. Mies on kokeillut myös ”rajojen asettamista”, mutta todennut sen vain pahentaneen tilannetta.

Seuraavissa blogeissani vastaan näihin kysymyksiin ja kerron uhrina olemisesta.

Miten YLIKILTTEYDESTÄ toivutaan tulee nettikurssina, informoin siitä myöhemmin.

Rakkaudella,
Siiri Haas

Ratkaisukeskeinen terapeutti

 

>